maanantai 24. kesäkuuta 2013

19.6 Kuvapostaus



 

Rofan mahan alla oleva ötökänpurema

Äiti kävi Rofan selässä nostamassa oikeaa laukkaa
 





Kirjoitusinto on jotenkin viimeaikoina vähentynyt, ja kuviakaan ei ole kovin paljoa, kun ei ole kunnollista kameraa ja kuvaajaa, joka osaisi tehdä jotain muutakin, kuin vain painaa sitä kuvanottonappia ;D

maanantai 17. kesäkuuta 2013

16.6 Toinen ratsastustunti


Tänään pikkuveljelläni, Samilla oli synttärit Hoplopissa. Kävin siellä sitten syömässä herkkuja ja pomppimassa vähän trampoliinilla. Lähdimme aivan viimetipassa Hoplopista, mutta tälläkertaa kerkesin laittaa Rofan valmiiksi, ennen kuin Milka tuli.

Milka siis piti tänään ratsastustunnin. Aluksi nostimme ravin keskeltä pitkääsivua ja ravasimme seuraavan kulman, jonka jälkeen siirtyminen takaisin käyntiin. Jatkoimme samaa tehtävää jonkinaikaa tehden lisäksi pysähdyksiä. Suunnanvaihdon jälkeen sama tehtävä jatkui, taas hieman muokattuna. Rofa liikkui yllättävän hyvin myös pysähdyksestä suoraan raviin ja toisinpäin.

Kävelimme välikäynnit ja sitten aloimme tekemään kolmikaarista kiemurauraa. En aluksi tajunnut, että mitä Milka selitti, ja tein ensimmäisen kerran jotain aivan ihmeellistä.. Kun tajusin kuvion, kaikki onnistui hyvin. Menimme ensiksi sitä vain käynnissä, jonka jälkeen ensimmäisen kaaren lopussa nostettiin ravi ja ravattiin kaari loppuun. Sitten aloitimme taas kuvion käynnissä. Ensimmäisen kaaren jälkeen nostettiin ravi ja ravattiin seuraava kaari. Toisen kaaren keskellä piti nostaa vasen laukka. Rofa punki todella paljon laukassa ulospäin, ja ympyröistä tuli melko epämuodostuneita. Sain Rofan kuitenkin menemään muutaman kerran hyvän, pyöreän ympyrän ilman punkemista laukassa.

Suunnanvaihdon jälkeen tulimme samaa toisesta suunnasta. Rofa ei meinannut millään nostaa oikeaa laukkaa, vaikka kuinka koitin saada sen suoraksi ja tehdä kuin Milka käskee. Vihdoin sain oikean laukan nousemaan, mutta sitten Rofa keksi punkea pois ympyrältä. Toisella kierroksella sama juttu. Kolmas kierros oli kaikista hirvein, kun Rofa ei meinannut, ei sitten millään nostaa oikeaa laukkaa. Poni punkikin niin paljon, että välillä olimme Rofan kanssa menossa Mellin päälle ja pari kertaa jouduin pysäyttämään Rofan aitaan, kun poni meni niin vahvaksi. Vihdoin -ja viimein- se laukka nousi ja pääsin ravailemaan pari ympyrää loppuraveja.

Tallissa pesin Rofan, putsasin sen kaviot ja autoin hakemaan hevosia sateesta sisälle. Uusia kuvia ei taaskaan valitettavasti ole, vaan tämän postaksen kaikki kuvat ovat vanhoja. Kahdesta aikaisemmasta tallillakäyntikerrasta en ole kirjoittanut, sillä saan kuvat vasta myöhemmin, ja silloin teen kyllä ainakin toisesta ratsastuskerrasta videon ja kuvapostauksen.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

5.6

Kun tulin tallille, kävin ihan ensiksi laittamassa vettä hevosille ja pesemässä vesiastiat. Samalla kävin myös rapsuttelemassa muutamia kopusia, jotka tunkivat tutkimaan vesiletkua. Laitoin iskän täyttämään vesiastioita ja menin itse siivoamaan karsinat. Siivosin Ricon ja Rofan karsinat melko nopeasti, sillä molemmilla oli karsinoissa vain muutamat kasat.

Hain Rofan tarhasta, tottakai aseet mukana.. Sain Rofan juuri ja juuri pidettyä irti heinistä, kun riimunnaru oli turvanympärillä ja raippa kädessä. Pariin kertaan olen unohtanut ottaa raipan mukaan, ja silloin ollaan menty pitkin nokkospuskia..
 
Harjasin Rofan ja puhdistin kaviot samalla, kun Rofa mussutti ahmi heinät. Sitten laitoin Rofalle satulan ja suitset. Satulavyön kiristyksessä oli taas _hieman_ ongelmia, mutta helten taistelun jälkeen sain vyön jopa ekaan reikään.

laatuon.com, koska Xcover..


 
Kentällä oli aivan järjettömän kuuma, koska sinne paistoi aurinko kohtisuoraan. Kävelin alkukäynnit ja sitten tein hetken kaikenlaisia voltteja ja kiemuroita. Ravasin ja kävelin melko paljon, sillä Rofa hikosi jo alkuraveissa melko paljon. Kun äiti tuli kentälle, aloin nostamaan laukkaa. Nostin laukkaa pohkeenväistöstä ja se onnistui yllättävän hyvin ja sain laukattua oikealle hyvin. Rofa oli reippaan tuntuinnen ja ylläpiti laukkaa itse hyvin. Vaihtoin suntaa. Vasemmassa kierroksessa Rofa punki kokoajan keskelle ja koitin saada sen pidettyä suoralla uralla. Vaihdoin pari kertaa kiemuralla nopeasti suunnan ja samalla vaihdoin laukan parin raviaskeleen kautta. Kehuin Rofaa, ravasin loppuravit ja kävelin.
 
Tallissa otin varusteet pois ja kävin pesemässä Rofan. Tarhassa Rofa meni heti piehtaroimaan, jonka kälkeen se jäi tyytyväisenä mussuttamaan heinää.








maanantai 3. kesäkuuta 2013

3.6 Ilman satulaa

Ukkospilvet
Tuli taas melkoinen kiire lähteä, kun olin uimassa kaverini kanssa. Haimme äidin töistä kolmelta, koska auto meni eilen rikki.. Iskä vei meidät Kempeleen Shellille, jossa korjattu auto odotti. Autossa oli aivan järjettömän kuuma, mutta selvisin kuitenkin tallille asti ilman lämpöhalvausta.

Tallilla autoin hakemaan ja harjaamaan Ricoa, sillä Mintti piti äidille tunnin. Kävin keräämässä Rofalle ja Ricolle sangollisen heinää samalla kun laitoin vesiä letkulla hevosille. Vein heinät ponien karsinoihin, jonka jälkeen menin hetkeksi kuvaamaan kentälle Ricoa. Otin vain muutaman kuvan, sillä näytti, että ukkonen oli tulossa ja lähdin laittamaan Rofaa valmiiksi.





 
Sain Rofan hyvin tarhasta ja harjasin sen tallissa pikaisesti, Rofan samalla mussuttaen tuoretta heinää. Otin kavioista mutapaukut pois ja laitoin Rofalle suitset päähän. Kentällä ei ollut kovinkaan paljoa tilaa, kun Rico oli liinassa ja ympyrä vei tilaa. Ratsastin n. puolen kentän tilassa, jossa ravailin, tein väistöjä käynnissä ja koitin saada Rofaa nostamaan laukkaa, sillä laukka tippui aina parin askeleen välein.
 
Välillä pyysin Siiriä antamaan puhelimen, kun kuvasin ja katsoin kelloa. Ratsastin noin tunnin. Yhdessä vaiheessa silmääni meni jokin pieni ötökkä, ja hyppäsin paniikissa pois Rofan selästä ja kaatoin silmään vettä, koska ötökkä kirveli ja tuntui silmässä todella ikävältä. Hyppäsin penkiltä takaisin Rofan selkään ja koitin kuluttaa aikaa kävelemällä ja välillä ravaamalla, sillä mäkäräiset koittivat syödä minut ja Rofan hengiltä..
 
Kun Mintti lopetti tunnin pitämisen, sain enemmän tilaa käyttöön ja otin uudelleen laukkaa, kun joku oli neuvomassa, että miten saisin Rofan nostamaan oikean laukan, sillä poni punki taas vaihteeksi vasempaa läpi. Sain yhden kerran ilman apua nostettua oikean laukan, jonka jälkeen tuli monta väärää.
 
Kokeilin nostaa laukkaa pohkeenväistöstä, ja se onnistui yllättävän hyvin, vaikka olin ilman satulaa. Kun sain laukattua riittävästi oikealle, laukkasin vielä vasempaan kierrokseen yhden ympyrän. Rico lähti kentältä ja Rofa rupesi ravissa puskemaan jotenkin ihmeellisesti kohti porttia. Ravasin vielä sen aikaa, ettei Rofa ryysännyt ja sitten annoin sille pitkät ohjat. Kävelin vain kierroksen, jonka jälkeen tulin selästä alas ja hain talikon. Kävelin ponin kanssa kenttää n. 10min ristiinrastiin, kun heittelin kiviä pois sieltä. Sitten vein Rofan talliin, autoin ponien huuhtelemisessa ja tarhaan viennissä. Kerkesimme myös ukkosmyrskyn alta pois =)



 


 
Rofan piti maistella talikkoa..

2.6 Ensimmäinen "kunnon" tunti Rofalla

 
26.5 Rofaa syöttelemässä
Hehe, nyt kävi hieman köpelömmin.. Olen autossa, joka sammui Kempeleen Agrimarketin liikenneympyrän lähelle. Nyt odottelemme iskää, joka vie meidät kotiin. Näin on tälle autolle käynyt useammankin kerran. Autosta meni siis jakopäänhihna poikki.

Noh, aisiasta toiseen. Tänään ratsastuksenopettaja, Milka kävi pitämässä tunnin Sannan tallilla. (Nyt jatkan kirjoitusta jo kotona). Tulimme tallille hieman myöhässä, hain nopeasti Rofan tarhasta ja harjasin sen, jonka jälkeen äiti laittoi satulan sille ja minä suitset. Sitten lähdimme kentälle, jossa laitoin kaiken valmiiksi ja hyppäsin Rofan selkään. Tunnilla oli myös kaksi muuta ratsukkoa. Aluksi oli melkoista säätämistä, kun satula valui kokoajan vasemmalle, muttei polkaisemalla juurikaan suoristunut. Sanna löysäsi vyötä yhdellä reiällä, jonka jälkeen satula pysyi paremmin suorassa.

Teimme yllättävän vähän kaikkea, verrattuna esim. Milkan pitämään d-c tuntiin, jolla ratsastan. Tunti oli kuitenkin todella kiva ja aika meni yllättävän nopeasti. Aluksi teimme pohkeenväistöjä molempiin suuntiin. Rofa ei väistänyt aluksi kovinkaan paljoa, mutta loppuakohden parani. Sitten jatkoimme väistöjä ja väistön jälkeen teimme ravissa voltin. Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Kävelimme välikäynnit ja otimme laukkaa.

 

Milka käski pitää Rofan kaulan suorassa ja asettamaan hieman vain niskasta, jolloin sain oikean laukan nousemaan hyvin. Laukkasimme vain suoraa uraa, ilman mitään kummempaa tehtävää kuitenkin välillä tehden ympyröitä. Vaihdoimme ravissa nopeasti suunnan ja laukkasimme toiseenkin suuntaan. Rofa punki todella paljon, enkä saanut sitä menemään kunnolla edes uralle, vaan pyörimme melko keskellä kenttää.

Ravasimme loppuravit ja sitten kävelimme hetken. Tunnista ei valitettavasti ole yhtään kuvia, kun lähdimme melko kiireellä tallille, ja kukaan ei kerinnyt mukaan. Kaikki kuvat ovat viimekerralta, kun olin tallilla (26.5, ei ole erillistä postausta). Tallissa huuhdoimme kaikki kolme hevosta. Kun vein Rofan tarhaan, se piehtaroi heti kaikista pölyisimmässä kohdassa.

Pölypalleroponi