Venähtipä _hieman_ tämänkin tekeminen, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! Tekstin lopussa kooste koko leiristä, kannattaa katsoa. Virallista leirivideota en tee, koska kuvasin yllättävän vähän kaikkea muuta, ja en jaksa tehdä leirivideota, jossa näkyy vain Rofaa.
Su 20.7
Aamulla tulimme kymmeneltä Sannan tallille, jossa aloimme laittamaan Rofan tavaroita kasaan ja pesemään Rofaa. Kahteen mennessä suurin osa tavaroista oli jo laatikoissa ja poni oli pestynä karsinassa syömässä heiniä. Kahdelta lähdimme Tupoksen ABC:lle syömään, ja iskä tuli tallille kolmeksi. Tallilla laitoimme heinäverkot kiinni, tavarat autoon ja poni koppiin. Oulussa oli ollut todella kuumaa ja aurinkoista, mutta matkalla satoi vettä ja Pihkalassa sai käyttää hupparia. Kun olimme perillä, otimme Rofan ulos autosta. Minttu oli tullut Sasu nimisen ponin (Mellin puoliveljen) kanssa jo ennen meitä.
Otimme molemmat ponit ulos, ja menimme yhdessä ratsastamaan maneesiin, sillä emme tienneet että mihin kopukat voisi laittaa. Aluksi iskä talutti minua ja Rofaa, kun Rofa oli uudessa paikassa hieman pörhöllä päällä. Rofa koitti aina punkea oven kohdalla uralta pois, mutta tiellä oli este, ja Rofa teki jonkun ihmekiemuran ja astui iskän jalan päälle. (Kaikille vinkkinä se, että jos haluaa vammauttaa varpaita, kannattaa ehdottomasti taluttaa pörhöllään olevaa ponia sandaalit jalassa!). Episodin jälkeen äiti talutti Rofaa, ja sitten päästi minut ratsastamaan itse. Rofa oli oikeastaan laiska ratsastaa, eikä yleisraipalla saanut juurikaan lisättyä ponin liikettä. Roosa ratsasti Rofalla myös jonkin aikaa ja laukkasi vähän.
Vieläkään ei näkynyt ketään, joka olisi käynyt näyttämässä, että mihin ponit pitää viedä, mutta majoituksesta vastaava Tarja näytti meille pari karsinaa, joihin voisimme laittaa ponit ainakin täksi illaksi. Laitoimme varusteet paikoilleen ja veimme ponit tarhaan. Rofa ja Sasu tulivat oikein hyvin toimeen. Tässä vaiheessa onnistuin sitten pudottamaan kameran rapakkoon, ja kuivattelin kameraa sitten loppuillan ajan =)
|
Lammas :3 |
Ma 21.7
AAMUTUNTI - Koulua
Maanantaina ensimmäinen tunti oli normaalia kouluratsastusta, mikä oli erittäin hyvä juttu, sillä Rofa oli hieman pörhöllään. Alkukäynneissä, eikä vielä loppukäynneissäkään pystynyt kävelemään pitkin ohjin, kun Rofa oli kokoajan kiihdyttelemässä jonnekkin suuntaan. Ensimmäiseltä tunnilta ei ole kuvia, kun ensimmäisenä päivänä oli niin paljon muuta tekemistä ja selvitettäviä asioita hevosten karsinapaikoista. Rofa oli tunnilla sopivan reipas, välillä sai vähän pidättää, mutta muuten Rofa kuunteli kaikkia apuja oikein hyvin. Kerran käänsin ponin hieman huolimattomasti ympyrälle, ja Rofa luuli, että ollaan menossa esteelle. Rofa rynnisti kohti estettä, mutta kerkesin kääntämään sen pois, ja sain hiljentämään vauhtia ennen seuraavaa päätyä.
TEORIATUNTI - Harjaus, pintelit
Teoriatunnilla ei tehty oikeastaan mitään kiinnostavaa, "opettelimme" harjaamaan hevosta oikein, puhdistamaan kavioita ja laittamaan pinteleitä. Pinteleiden laitto oli tavallaan ihan kivaa, mutta toisaalta tylsää, kun olen niitä aikaisemminkin laittanut.
|
Roosa ja Ralli |
ILTATUNTI - IstuntaIltatunti oli istuntapainotteinen. Leena oli ihan selvästi käynyt Mintin kanssa samoissa koulutuksissa, koska teimme tunnilla samaa, mitä olimme Mintin nähneen teetätteneen Aaltokankaan istuntakurssilla. Jalat piti laittaa etukaaren päälle ja sitten kääntää pääty-ympyröitä ravissa. Tehtävä onnistui helposti (nyt jälkeenpäin olen kokeilut Sannalla uudelleen, ei onnistunut), koska Rofa meni muiden imussa ja pelkästä naksautuksesta lisäsi vauhtia. Lisäksi "venyttelimme" hevosten selässä. Piti koskea vastakkaisella kädellä vastakkaisiin varpaisiin. Lisäksi olisi pitänyt kopsauttaa jalat viisi kertaa yhteen hevosen kaulan ja takapuolen yllä. Tein molemmat muutaman kerran, mutta sitten Rofa rupesi säpsyilemään jotain, enkä viitsinyt enää yrittää..
|
Minä ja Rofa, takana Roosa ja Bali |
Ti 22.7
AAMUTUNTI - PUOMI
Menimme kolmea puomia pitkällä sivulla kevyessä istunnassa, ravissa ja laukassa. Loppuverkkana ravissa teimme jokaisen puomin ympärille voltin. Mitään ihmeellistä sen tunnin aikana ei tehty, mutta tunti oli kuitenkin mukava ja Rofa liikkui eteenpäin omalla moottorilla, joka kotona yleensä jumittaa käsijarrun päälle :D
TEORIATUNTI - Ajo
Tänään teoriatunti oli kiinnostava, vaikkakin tekemistä ei ollut kovin paljoa. Ajoimme pareittain pienen rinkulan tallin pihassa Oskari nimisellä shettiksellä (joka yhtenä aamuna ihan tyytyväisenä käveli Rofan tarhan aidan ali, kun vein heiniä tarhaan valmiiksi). Yhden sivun sai ravata, ja tuntui, ettei poni liikkunut yhtään minnekkään. Näin kun videolta katsoo jälkikäteen, niin eihän se kyllä liikkunutkaan.. Joo mutta hauskaa oli, ja olisi kiva kokeilla ajamista uudelleen.
|
Oskari |
ILTATUNTI - Este
Hyppäämisen aloitimme tulemalla kaksi puomia ravilähestymisellä, joiden jälkeen oli väliä ja ristikko, jolta sa vasta nostaa laukan. Ennen puomeille tulemista jouduin aina volttaamaan ravissa. Ensimmäisellä kerralla pörräsimme pienellä ympyrällä laukkaa melko kauan, kunnes Rofa suostui ravaamaan. Kuitenkaan esteeltä ei noussut laukka, joten jouduin nostamaan sen esteen jälkeen. Toinen kerta oli jo paljon hallitumpi ja ennen estettä Rofa malttoi odottaa. Sitten tulimme samaa linjaa, mutta puomit nostettiin ristikoiksi. Minä ja Roosa saimme tulla vielä saman linjan korotettuna, ja sarjan toinen este oli okseri.
Seuraavaksi tulimme toista sarjaa/linjaa toisesta suunnasta. Me saimme tulla sarjaa heti isompana Roosan kanssa. Rofa teki ensimmäiselle esteelle aika ison loikan, kun hyppy lähti kaukaa. Tulimme sarjan vielä toisen kerran, ja nyt Rofa hyppäsi oikeasta kohdasta.
Lopuksi menimme lyhyttä, kolmen esteen rataa. Aloitimme vasemmassa laukassa ja hyppäsimme vesimaton. Rofa ei kytännyt vesimattoa, vaan hyppäsi hyvin yli. Mutta Rofa varmaan hyppäisi mitä vaan..? Ennen päätyä piti vaihtaa laukka, ja Rofa vaihtoi hyvin ravin kautta. Sitten sama linja, jota olimme äsken tulleet. Estetunti oli todella mukava -kuten varmasti myös Rofan mielestä-, ja oli kivaa, että sai välillä hypätä vähän isompaa.
Ke 23.7
AAMUTUNTI - Koulu
Tarkoituksenahan oli, että minä ja Roosa vaihtelisimme hevosia, että minä pääsisin menemään muillakin. Alkuviikosta se vähän jäi, mutta nyt pääsin kokeilemaan Ellua. Ellu oli tavallaan ihan kiva, mutta tavallaan todella rasittava. Se oli juuri semmoinen junttura, vähän niinkuin Rofa pahoina päivinä Sannalla. Sain juuri ja juuri sen laukkaamaan :DD
TEORIATUNTI - Varusteet
Tästä teoriatunnista ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa, "opettelimme" laittamaan varusteita.
ILTATUNTI - Maasto
Kerkesin jo soittaa iskälle, pyytää Sannan numeron ja soittaa Sannalle, kun Rofa hikosi vielä tallissakin, vaikkei se tehnyt mitään muuta kuin söi. Sanna kuitenkin sanoi, että laittakaa poni kuntoon kysykää Leenalta mielipidettä. Kun Rofa oli varustettu, se ei ollut enää hikinen. Mainitsin asiasta kuitenkin varalta Leenalle.
Menimme samoja reittejä, missä olimme kierrelleet mönkijämaastoissa. Menimme melko rauhallista vauhtia, mutta Rofa oli hiestä aivan läpimärkä, sillä oli lähemmäs 30c lämmintä. Otimme yhden laukkapätkän, mutta Rofa innostui, eikä suostunut lyhentämään laukkaa, vaan tiputti raville ja ravasi samaa vauhtia, mitä muut laukkasivat. Oli kiva kokeilla Rofaa maastossa. Takaisintulomatkalla Rofa säpsähti jotain ja hyppäsi "tasajalkaa", mutta muuten koko reissu meni ilman ongelmia.
To 24.7
AAMUTUNTI - Koulua
Koulutunnista ei ole ollenkaan kuvia/videoita, mutta teimme ravissa sekä käynnissä molempiin suuntiin pohkeenväistöjä. Rofa meni niitä todella hyvin, kun se liikkui eteenpäin. Lisäksi teimme laukkaympyröitä molempiin päihin kummassakin kierroksessa.
|
Eetua juoksutetaan ennen irtohypytystä |
TEORIATUNTI - Irtohypytys
Tällä teoriatunnilla irtohypytimme Eetua. Eetulla ei ollut pienintäkään kiinnosta koko hommaan. Hevosen juoksuttaminen ympyrällä meni ihan hyvin, mutta kun se päästettiin menemään estekujalle, Eetu kääntyi ympäri ja laukkasi portille. Pari kertaa Oskari meni kujan loppuun asti, ja hyppäsi, tai no, mitä nyt 20cm esteen yli voi hypätä. Olihan sitä ihan kiva katsoa, kun hevonen riehuu, mutta kiinnostavampaa olis kyllä ollut katsoa sitä irtohypytystä..
ILTATUNTI - Leikki
Tässähän tämä sitten kostautuu, kun venyttää kirjoittamista viimeiseen asti.. En ole varma, kummin päin leikki- ja koulutunti olivat, enkä mitä teimme leikkitunnilla, kun kameran kellokin on ollut väärässä ajassa ja koulutuntia ei kuvattu ollenkaan. Leikkitunnilla pelasimme hevosjalkapalloa, josta Rofa selvästi tykkäsi. Rofa ei vain pitänyt siitä, kun pieni shetlanninponi tuli pallon lähelle. Rofa potki palloa melko kovaa, joten onkohan sillä aikaisemmin pelattu jotain? Ravissa poni ei kuitenkaan suostunut potkaisemaan, vaan ohitti pallon jyrkällä pohkeenväistöllä. Pujoittelimme myös tötteröitä -ohjat ristissä tietenkin-. Rofa sai pari hermostumiskohtausta, kun käytin aina väärää ohjaa. Rofa osoitti raivostumista pään nakkelulla, ja raviin siirtymisellä. Kerran se myös junttautui paikoilleen eikä suostunut liikkumaan.. Tunnilla olimme myös hevosenvaihtohippaa. Menin aika rauhallisesti, ja kaksi muuta leiriläistä pääsi kokeilemaan Rofaa.
|
Minttu, Sasu ja hurja pallo |
Pe 25.7AAMUTUNTI - Leikki
Saimme torstaina äänestää perjantain aamutuntia, ja äänestimme yksimielisesti leikkituntia. Rofa oli todella mukava ratsastaa, ainoa ongelma oli, ettei jarruja tahtonut löytyä laukassa.. Kyllähän se raviin hidasti, mutta laukan sisällä ei ollut kuin yksi vaihde. Oli kuitenkin todella kiva, että Rofa kerrankin liikkui! Kukaan ei saanut/uskaltanut ottaa sitä hevosenvaihtohipassa kiinni :D
|
Mistäköhän syystä ei ole leirin jälkeen tultu juotua Spriteä.. :D
|
LEIRIKISAT
Leirikisoissa minä ja Roosa menimme Rofalla 60cm luokan. Roosan rata on videon lopussa, mutta kamera vammasi ennen minun rataa, ja suostui toimimaan vasta pari viikkoa leirin jälkeen. Rofa oli melko laiska, mutta en yhtään ihmettele, koska varjossa oli melkein 30c ja suorassa auringonpaisteessa varmasti vielä enemmän. Roosa oli leirikisoissa ensimmäinen, minä sekunnin erolla toinen.
HYVÄ ROFA!
|
Pul pul :D Jokilauttaristeilyllä päästiin uimaan, mutta itse olin niin vilukissa, etten uskaltanut x3 |
|
Auringonlasku |
|
Femma, kuuluisa puhelin ♥ |
|
Maisemaa jokilautalta, talo vasemmassa kulmassa on Pihkalan päärakennus |
|
Talli |
Leirivideo Mirke & Rofa