Rofaa lähdettiin käyttämään Äimärautiolla Animagissa 31.12, koska se hikoili aina syönnin jälkeen ja me epäilimme mahahaavaa. Klinikalle vieminen kuulostaa helpolta, mutta mitä se todellisuudessa oli ei todellakaan vastaa helppoa.
Aluksi laitoimme Rofalle rauhoittavaa itse ja koitimme taluttaa sitä traikkuun. Ei onnistunut. Sitten yritettiin neljän ihmisen, liinan ja raipan avulla. Rofa vain jumitti lastaussillalle eikä suostunut liikkumaan. Viimeiseksi koitimme silmien peittämistä, mutta koska Rofa ei enää tiennyt missä päin traileri oli, se ei ottanut askeltakaan.
Luovutimme ja soitimme eläinlääkärin, joka laittoi Rofalle lisää rauhoittavaa. Vedimme Rofaa liinalla, houkuttelimme porkkanoilla ja vaikka mitä. Se ei vain suostunut kävelemään, ja välillä pakitti ne pari hassua askelta, jotka oli ottanut, takaisin. Eläinlääkäri laittoi Rofaan vielä lisää rauhoittavaa, ja Rofa kompuroi jo tasaisella maalla.
Puhelimella napattu kuva operaatiosta |
Kun pääsimme perille, veimme Rofan eläinlääkärin talliin odottamaan vuoroa. Rofalle tehtiin siis mahalaukun tähystys. Rofa päätti juntturoida vielä eläinlääkärissäkin, kun sitä yrittettiin laittaa tutkimuskoppiin, jossa olisi ollut mukavampi seistä, mutta tähystys jouduttiin tekemään käytyävällä... Oli aika ällöttävän näköistä, kun ponin sieraimeen tungettiin putki, jonka sisälle laitettiin kamera, vaikkei Rofa siitä erityisemmin välittänyt. Mahassa oli niin paljon ruokaa, että Rofa päätettiin jättää klinikalle kahdeksi yöksi, että klinikan väki paastottaisi ponin oikein. Kun putki otettiin pois, Rofa nakkasi pään ilmaan, jolloin se raapaisi verisuonia ja Rofa sai "vaipan" nenään.
Kävin klinikalla kerran ratsastamassa Rofalla, ilman satulaa. Se oli aika säpäkkä, niin kuin aina uudessa paikassa.
Mahahaavaa Rofalla ei ollut, ja jatkotutkimuksia tehdään ehkä keväällä. Saimme klinikalta tarkat ruokintaohjeet, joita nyt noudatamme.
Vaippanenä :D |
Dooris |
Ps. vaihtelen blogin ulkoasun mahdollisimman pian talvisempaan.
Mikäköhän tämäki kuvakulma on? |