Mirke meni ekana Rofalla. Kiristettiin yhessä satulavyö ja menin selkään. Rofa tuntui tosi kivalta ja innokkaaltaki välillä. Tein pohkeenväistöjä, peruutuksia ja pysäytyksiä. Nostin laukan pari kertaa uralle sillä aikaa kun Roosa siirsi esteitä, sillä ne olivat olleet liian lähellä toista päätyä. Pari ekaa hyppykertaa meni aika huonosti ja Rofa tiputti raviin ja liirasimme toiseen laitaan nje. Hyppäsin sarjan vasemmalta neljä kertaa. Viimeinen hyppy oli onnistunut =). Sitten vaihdoin suuntaa ja tulin sarjan toisestakin suunnasta neljä kertaa. Rofa alkoi toimia vähän paremmin. Vaihdoimme ratsastajaa ja Roosa rupesi ravailemaan.
Eli siis, minä (Roosa) menin sitten selkään, ja kävelin ihan hetken. Otin sitten aika heti ravia ja aloitin hypyt. Ekat kerrat meni mullakin vähän huonosti, mutta sitten alko onnistuun =) Rofa oli ihan innoissaan, kun se sai pitkästä aikaa hypätä <3 Otin siis muutaman hypyn kumpaankin suuntaan ja tein ravailin sitten samalla kun Mirke kantoi esteitä pois. Rofa oli aika väsähtänyt pomppujen jälkeen, ja käveltiinkin sitten kunnolla ravien jälkeen.
- Roosa & Mirke
Nonii, tässä video
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti